Tarina taulusta |
Tämä taulu oli kotonani oven vieressä. Aika vaatimaton työ minusta, tummat värit eikä kuvakaan mitenkään vaikuttava.
Kuvassa astelee nuori nainen kirkon keskikäytävää ja kauempana takana tulee vanhempi mies. Isäni oli äitiä selvästi vanhempi, se taustatiedoksi. Äitini kertoi, kuinka isäni jonkun heidän riitansa aikana oli sanonut, että pitäisikö hänen olla nöyrä ja alistuvainen ja kävellä perässä niin kuin tuo mies tuossa kuvassa. Äitiä isän sanominen nauratti ja riita oli loppunut siihen. Taulu, josta kopio oli kotonamme, on Akseli Gallen-Kallelan taulu ”Tyttö Keuruun vanhassa kirkossa”.
Akseli Gallen-Kallella on ns. Suomen kansallistaiteilijana pidetty maalaustaiteen kuuluisa mestari. Sen, että alkuperäinen taulu, josta meillä kotona oli kopio, on hänen työnsä, oli minulle yllätys ja sain tietää tämän vasta äskettäin, kun luin Akselin vaimon elämänkertaa. Samassa kirjassa oli toinenkin yllätys. Akseli Gallen-Kallela oli saanut Unkarin valtion hänelle myöntämän palkinnon ja hänellä oli ollut näyttely Budapestissa vuonna 1908 ja näyttelyn aikana hän oli myös asunut kaupungissa. Nyt minulla on hyvin lahjakas taiteilijaystävä samassa kaupungissa, kulkee samoja katuja kuin kotini tärkeän kuvan luoja. Aikaa on kulunut yli sata vuotta, mutta sata vuotta on lyhyt aika historiassa. UNKARILAISET IHASTUVAT GALLEN-KALLELAAN
Axel osallistui loppuvuodesta 1906 Budapestissa kansainväliseen taidenäyttelyyn ja matkusti keväällä 1908 uuteen näyttelyyn hakeakseen myös Unkarin valtion hänelle myöntämän kultamitalin. Unkarilaiset olivat ikihyviksi ihastuneet sekä Akseli Gallen-Kallelaan että hänen taiteeseensa, joten hänelle sateli pian uusia näyttelykutsuja. Axelin ajatukset lentävät ja suunnitelmat elävät, kirjoittaa Mary-vaimo äidilleen päiväämättömässä kirjeluonnoksessa. Koko perhe lähtee 4. helmikuuta 1908 kohti Unkaria. Ensin he asuvat Tonavan rannalla Hotel Fiumessa ja myöhemmin vuokraavat ateljeen ja sen yhteydessä olevan pienen asunnon Fehérvári Útin varrelta. Ikkunoista näkyy Gellértinvuori, joka näyttäytyy huhtikuussa vaaleanvihreänä täynnään nupullaan olevia vaaleanpunaisia ja jo valkoisenaan kukkivia hedelmäpuita tummansinertävää vuorta vasten. HELENA RUUSKA: Olisit villiä villimpi |
Kun näin Turun kaupunginteatterin vieressä olevan Network-taideteoksen, mieleeni tuli tapaus profeetta Muhammedista. Profeetta pakomatkallaan Mekasta Mediaan joutui etsimään suojaa ja
ja hän piiloutui silloin Thawr-nimiseen luolaan. Eläimet auttoivat häntä silloin. Hämähäkki kutoi verkon luolan suulle. Myös lintu teki pesänsä luolan suulle, muni siihen munat ja hautoi niitä. Kun viholliset näkivät verkon ja linnunpesän, he ajattelivat, että profeetta ei voi olla luolassa, koska verkko oli ehjä ja linnun pesä paikallaan. Tämä tuli mieleen, kun näin verkko-taideteoksen. |